tiistai 11. kesäkuuta 2013

Saippuaa lasten kanssa

Meillä mukulatkin tykkää tehä saippuaa. Lupasin jo joskus viime vuonna, et tehään taas joskus M&P-massasta (melt & pour, eli valmismassasaippua). Muistin sitä tilatakin, tuota kun saa lähes kaikista saippuatarvikefirmoista, mut pussi unohtu hyllyn alimmaiseks pitkäks aikaa. Nyt hiljattain siivosin ja löysin pussin sekä muistin lupauksen ja tänään vihdoin askarreltiin. 

Tää massa oli SLS:töntä (eli natriumlauryylisulfaatitonta) ja luomua ja ajattelin tuon tuntuvan iholla mukavammalta kuin halvin massasaippua. Edellisen kerran ostin sellaista, jossa oli SLS:ää mukana ja tuntui iholla sen verran karskilta, etten ite voinu käyttää lainkaan. M&P-massa on valmista saippuaa, joka sulatetaan mikrossa ja sen voi värjätä ja tuoksuttaa haluamikseen, halutessaa voi lisätä myös hieman öljyä tai kasvivoita. 

Lapset sai päättää ite värit ja tuoksut. A, 5 vuotta, halusi tehdä tähdenmuotoista, vihreää, jossa valkoista kimalletta ja joka tuoksuu sitruunalta. Oikeestaa ois halunnut mustikan tuoksuista, mut sitä tuoksua ei löytynyt. E, myös 5 vuotta, valitsi tuoksuksi mansikan, väriksi sinisen ja sekaan kultaista kimalletta - ehdottomasti sydämen muotoisena. O, kolme vuotta, halusi "paksuponssi"-saippuaa (aamupalalla kuka syö ensin, saa kultaa, toiseksi tullut hopeaa ja O haluaa aina "paksuponssin", oli nopein tai ei) suklaan tuoksulla ja pallo ois ollu hyvä muoto, mutta tyytyi ympyrään. Mie halusin testata karpalo-appelsiinituoksua punaoranssina.


Tarkemmin ottaen toteutettiin saippuat seuraavasti: 
- A:n saippua: omenanvihreää mica-väriä, eteeristä sitruunaöljyä, valkoista polyesteriglitteriä
- E:n saippua: sinistä ultramariinia, GraceFruitin Strawberry Smoothie -tuoksuöljyä, kultaista polyesteriglitteriä
- O:n saippua: pähkinäsuklaa-mica-väriä, GraceFruitin Dark Chocolate -tuoksuöljyä, kultaista polyesteriglitteriä
- miun saippua: persikka-micaa, Sensory Perfectionin Cranberry & Orange -tuoksuöljyä, kultaista ja valkoista glitteriä

Lisäksi O:n saippuassa oli seassa kikkare karitevoita, muissa kolmessa mangovoita ja kaikissa vielä loraus oliiviöljyä. 

Tää massa oli ittessään sellasta semiopaakkia. Nyt on lasten kiva kylpeä uuessa kylppärissä. Ai niin, eihän tässä toki ollut vielä kaikki kiva: sininen saippua värjäsi uutta suihkukaappia kokeillessa E:n siniseksi - onneks lähti suihkuttamalla pois!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti