tiistai 2. huhtikuuta 2013

Arvonta on päättynyt!

Kevätarvonta oli ja tänään meillä oli kolme onnetarta ja kirjanpitäjä epävirallisena valvojana. Ensimmäinen onnetar oli toinen esikoisistani, E ja ihmetteli, mitä onnetar tekee. Kerroin, että onnetar jakaa ihmisille onnea ja E:n tehtävä onnettarena on jakaa tänään onnea kolmenkymmenen euron arvosta. E nosti keksipurkista yhden arvan (tein jokaiselle osallistujalle pienen lappusen, kirjoitin etunimen ja sukunimen alkukirjaimen, taittelin ja laitoin lapun keksipurkkiin) ja avasi sen. E avasi lapun ja kysyi, mitä lapussa lukee. Sanoin, että sen henkilön nimi, kenelle juuri jaoit onnea. Lapussa luki Nina J - ONNEA!

Seuraava onnetar oli myös esikoiseni, A. A kysyi myös onnettaren tehtävästä ja kerroin saman mitä E:llekin, paitsi että hän saisi jakaa onnea kahdellakymmenellä eurolla. A otti lapun keksipurkista ja tuossa lapussa luki Jenni M - ONNEA sinnekin! 

Viimeinen kymmenen euron onnetar oli kuopukseni O. O oli onnetar myös viime arvonnassa ja silloin nosti isotätinsä arvan. Tällä kertaa lapun valitseminen oli tarkkaa. Ensin käteen tuli vahingossa kaksi lappua ja kun vain yksi piti ottaa, niin O ei valinnutkaan niistä toista, vaan pisti molemmat takaisin keksipurkkiin ja pitkän valitsemisen jälkeen otti yhden lappusista. O kaivautui peiton alle avaamaan lappua. Kun sain lapun O:lta, siinä luki Maija I. ONNEA!

Voittajille on lähetetty sähköpostia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti