sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Saippuat vähissä

Miulla on viime aikoina piisannut kovasti hulinaa kuopuksen synttäreitten ja kesäloman ja huulirasvojen suhteen enkä oo juuri yhtään ehtinyt tekemään saippuaa. Hyllyt näyttää tyhjältä, muutaman hassun kappaleen lisäks on vaan jokunen epäonnistunut erä, jota en kehtaa ruman ulkonäön takia myydä ja muutama, joka käsivaralla leikattaessa on menny aivan liian vinoon tai aivan liian vääränkokoiseksi. Eilen saatiin sit vihdoin juhlittua synttärit pois alta ja tänään pääsin tehtaaseen. Laitoin tulemaan kaksi erää saippuaa: vaniljan tuoksuista sekä toista, jonka tuoksua kuvaillaan raikkaaksi ja kukkaiseksi punaisten vadelmien hedelmäisellä aksentilla ja myskisellä pohjalla. Jälkimmäisestä tuoksusta itelle tulee mieleen miulla lapsena ollut musta hame, jossa oli värikkäitä kukkia ja rimpsuhelmat. Erittäin tyttömäinen tuoksu ilman allergeeneja. Vaniljan tuoksuisesta tein ihan perussaippuaa ilman ihmeellisyyksiä, tähän tyttömäiseen lisäsin valkoista ja vaaleanpunaista savea. Alkavalla viikolla ajattelin ahkeroida lisää.

Mie hain tänään taas inspiraatiota internetistä saippuakuvia katselemalla ja näin oikein mukavia saippuoita. Näistä inspiroituneena aloin etsimään netistä muotteja ja kaikki ne juuri tietynlaiset kivat tuntuivat olevan Atlantin toisella puolen, mut löytyipä sitten Euroopastakin, vieläpä suosikkitukkuriltani. Nyt sit koitan miettiä muutakin tilattavaa, koska samoilla toimituskuluilla kulkee niin paljon muutakin tavaraa. Ehkä pitää katella lisää saippuakuvia.

Yksi syy kypsymishyllyn tyhjenemiseen on se, että pakkasin laatikollisen saippuoita lähteväksi maailmalle. Tarkemmin sanottuna Uudenkaupunkiin ja vielä tarkemmin Pellavasydän-nimiseen sisustus- ja lahjatavarapuotiin. Pellavasydämessä näkyy olevan kaikenlaista mukavaa eli jos olet lähellä, niin piipahda katsomaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti