maanantai 21. toukokuuta 2012

Blogihaaste

Juuri lähti tuoksutilaus Isoon-Britanniaan. Tuoksujen tilaaminen on aina kaikkein jännittävintä, erityisesti silloin, kun tilaa uusia tuoksuja. Niitä odottaa ja odottaa ja kun ne vihdoin tulevat, niin niitä pulloja vain ei voi olla avaamatta, vaikka miten yrittäisi. Nyt tulossa on viittä uutta ja yhtä ennestään tuttua tuoksua. Toki kaikkien pakkausten avaaminen on mukavaa, esimerkiksi kaakaovoi voi tuoksua niin ihanalle, että tekee mieli työntää pää pakettiin.

Mie oon kirjottanut kolmeen eri blogiin ja ensimmäiseen niistä vuodesta 2007 alkaen ja lukenutkin joitakin blogeja vähintään yhtä pitkään, mutta miun blogielämä lienee kovin passiivista, koska vasta tänään sain elämäni ensimmäisen blogihaasteen. Se tuli Pellavasydämestä.

Ensin siis vastauksia 11 kysymykseen.

1. Parasta blogin pitämisessä?
- Parasta, hmm... Henkilökohtaisesti miulle tulee ainakin paras mieli siitä, jos saan kirjoituksellani jollekin toiselle hyvän mielen.

2. Mikä käsityö ei onnistu yrittämisestä huolimatta?
- Neulominen. Siis se pitää vaan joka kerran yrittäessä opetella ohjeista uudelleen. Ja sen oon tehny elämäni aikana varmaan kakskymmentä kertaa. Oon silti onnistunut elämäni aikana yhdet villahousut neulomaan valmiiksi asti. Tosin aloitin ne isojen poikien ollessa noin kolmekuisia eli 7/2008 ja sain ne vihdoin valmiiksi vähän ennen kuin kuopus syntyi, ehkä toukokuussa 2010. Tietenkin kuopus sitten oli villa-allergikko eikä voinut noita villahousuja pitää.

3. Minkä käsillä tekemisen hallitset parhaiten?
 -Jaa-a. Kyllä se on varmaan hiusten leikkaus. Olkoon ihmiset siitä mitä mieltä tahansa, miusta se on ennen kaikkea käsityötä.

4. Minkälaisten ihmisten lähellä viihdyt?
- Mie viihdyn omasta mielestäni aika hyvin monenlaisten ihmisten kanssa. Itsekkyys kyllä tökkii ja se, jos ei välitetä meitä ympäröivästä luonnosta.

5. Minkälaisia sinulle annettuja kommentteja luet mieluiten?
- Ihan kaikenlaisia, en osaa sen paremmin eritellä :) . Kaikki kommentit on tervetulleita.

6. Paras kesäloman viettotapa?
- Mie luulen, et näin lapsiperheellisenä rentouttavinta on ihan vaan olla kotona. Meillä on iso piha ja puutarha ja siellä piisaa kyllä tekemistä. Ja jos vaihtelua haluaa, niin sitten voi tehdä vaikka päivämatkoja johonkin kotimaan kohteisiin. Niin tietysti ja mummoloihin ja vaariloihin ja Saimaan äärelle pitää päästä joka kesä käymään.

7. Mikä olisi syy kadehtia jotain ihmistä? Kadehditkö yrittäjiä?
- Hmm. Joskus kun joku on oikeessa paikassa oikeaan aikaan, se onni voisi olla kadehdittavaa. En kadehdi yrittäjiä ;) .

8. Oletko koskaan heittänyt saamaasi lahjaa roskiin? Jos, niin minkä?

- En ainakaan muista heittäneeni.

9. Onko olemassa naisten ja miesten töitä? Mitä siis ajattelet miehistä, jotka virkkaavat pitsiä ja onko se sama, jos nainen korjaa moottoreita?
- En mie koe noita mitenkään outoina asioina. Ite oon käyny koulussa puukäsityön, hoitovapaan ulkopuolella oleva työniki lienee aika miesvoittoista ja voisin arviolta heittää, että meillä mies on miuta useammin verhoja ompelemassa.

10. Minkälaisia postauksia et haluaisi lukea?
- Ei ihan heti tuu mieleen, että mitä en haluaisi lukea, jos on kyseessä blogi, jossa yleensä on asiaa laajasta aihepiiristä. Luin ennen erään (ulkomaalaisen) yrityksen blogia, jossa kerrottiin yrityksen tuotteista, oli erilaisia kosmetiikkareseptejä ja -tutoriaaleja, ja muuta aiheeseen liittyvää. Sitten yhtäkkiä blogiin alkoikin ilmestyä juttuja, jotka koskivat blogaajan vauvaa. Vauvat on ihania ja muuta, mutta en lukenut tuota blogia vauvojen takia, niin poistuin postituslistalta.

11. Koska aloitat jouluvalmistelut?
- Jos ei joululahjojen valmistelua lasketa, niin joskus tuossa marraskuun puolivälin tietämillä on viime vuosina ollut to do -lista valmiina. Joululahjoja on valmisteltu yleensä viimeistään elokuusta alkaen.


Ja sit miun pitäs kai keksiä 11 kysymystä:
1. Milloin kävit viimeeksi metsässä?
2. Suosikkimausteesi?
3. Miten rentoudut?
4. Oletko horoskooppimerkkisi kuvauksen kaltainen?
5. Askarteletko pääsiäiseksi?
6. Oletko kirjoittanut runoja? Tyylinäyte ;)
7. Vaikuttivatko jääkiekon MM-kisat elämääsi?
8. Käytätkö/syötkö luomua?
9. Kumman valitset, suklaan vai salmiakin?
10. Jos voisit matkustaa teleportilla ihan mihin vain, mihin menisit?
11. Mihin aikaan yleensä kirjoitat blogiisi?

Koska miun lukuluettelo on vähän, hmm, lyhyt (luen paljon ulkomaalaisia blogeja, joihin eksyn yleensä muita reittejä), niin kyl nyt taitaa haasteen saada lähes kaikki listalla olevat, eli taian joutua joitakin vähän herättelemäänkin: Kello viiden tee, Klimatsmart i Botkyrka, Kramppeja ja nyrjähdyksiä, Rytmikäs, Hovawart Rocky, Tiili 5 ja lopuksi viidelle tämän postauksen lukijalle, jotka omaa blogia pitävät :) .

Kello on jo miljoona taas. Nyt nukkumaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti